lauantai 15. maaliskuuta 2014

Huovutetut hiiret

Kiven päälle huovutetut hiiret ovat olleet minun yksi käsityön lempiaiheista syksyisin. Hiiri idean sain Louhostien päiväkodista.


Kuvassa on eskareiden huovuttamat hiiret. Avustaja askarteli hiirille kaveriksi syksyn sieniä.

Huovutus toteutettiin seuraavasti:

Oppilaiden tehtävänä oli etsiä hiiren muotoinen kivi. Kiven päälle pyöritettiin tiiviisti villaa hiiren turkiksi. Hiirille puettiin uimapuvuiksi naisten sukkahousuista leikatut palaset, jotka solmittiin tiukasti hiiren ympärille kiinni. Sukkahuosut pitivät villat hyvin paikoillaan ja huovuttaminen oli helpompaa. Sitten hiiret pääsivät vaahtokylpyyn. Jokaisella lapsella oli oma alusta ja vesikuppi. Ensin hiiri kasteltiin valellen sen päälle vettä vesikupin päällä. Kun hiiri oli märkä, hankasimme käsiin mäntysuopaa ja sen jälkeen alkoi hiiren peseminen ja paijaaminen. Hiirtä siliteltiin ja hangattiin käsissä niin kauan, että villa huopui hyvin (n.15 min). Sen jälkeen irroitimme sukkahousut ja huovutimme vielä hetken ilman niitä. Kun hiiri oli huopunut, annettiin sille kuuma- ja kylmäkylpy.  Hiirille valmistettiin viikset ohuesta puuvillalangasta niin, että niihin siveltiin sormien välissä hiukan EriKeeperiä. Näin viiksistä tuli kovat. Nenänä toimi puolikas helmi. Häntä ja korvat leikattiin nahkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti