sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Serveteistä kukkaroita

Kokeilin tehdä serveteistä kukkaroita, joiden käyttötarkoitus on olla käsilaukussa nenäliinojen, laastareiden ja särkylääkkeiden säilyttäjinä. Ehkäpä näistä voisi jonkun paketoida äidilleni.

Liimasin servetin ensin kaksipuoleisella liimakankaalla puuvillakankaaseen kiinni ja tämän jälkeen leikkasin siitä kukkaron kaavalla palaset. Suojasin kukkaron ulkopinnat kristallimuovilla. Kristallimuovi on kiinnitetty servettiin ompelemalla muovin päälle koristeeksi pitsinauhoja ja satiininauhoja. Näin kiinnitysompeleet jäivät piiloon. Olen käyttänyt kukkaroissa täältä löytyvää ohjetta.

Kaksi pienempää ja alempaa kukkaroa on tehty ohjeen mukaan. Kristallimuovi ei kääntynyt kauhean näppärästi, joten päätin kokeilla toisenlaista versiota. Ylin ja suurin kukkaro on uusi kokeilu kukkarosta niin, että en tehnyt siitä käännettävää versiota vaan kanttasin reunat vinonauhalla.
Kukkarot sisältä ja takaa.



Tämä kokeilu kaipaa vielä lisähiomista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti