torstai 19. kesäkuuta 2014

Encaustic -kokeiluja

Ystäväni tutustutti minut eilen Encaustic-tekniikkaan. Oli kiva tehdä jotain, jota ei ollut aiemmin tehnyt. Päivän aikana sain vain pientä tuntumaa tekniikkaan, mutta tarkoitus olisi tutustua siihen lisää.

Näissä encaustic -tekniikalla tehdyissä töissä oli materiaalina puupala, eri värisiä sulatettuja mehiläisvahoja, tulostettuja kuvia, öljyväriä, siveltimiä ja kuumailmapuhallin.

Jotta työtä pääsee tekemään erilaisia materiaaleja ja välineitä tulee olla melko paljon ja niiden hankkiminen ei kuulostanut helpolta. Mutta tekniikka oli niin kivaa ja loppujen lopuksi yksinkertaista, että materiaalien eteenkin kannattaa nähdä vaivaa.



Tekniikasta löytyy tarkkoja kuvallisia ohjeita netistä, mutta tässä on minun havaintoni eilisistä tekemisistä:
  1. Teipattiin puupalan reunat.
  2. Levitettiin mehiläisvahaa puulle.
  3. Tasoitettiin pinta kuumailmapuhaltimella ja lastalla.
  4. Asetettiin tulostettu kuva vahan päälle kuvapuoli alaspäin.
  5. Kiinnitettiin kuva vahaan hankaamalla sitä joka kohdasta lusikan avulla.
  6. Irroitettiin paperi kastelemalla se ja hankaamalla sormen päällä kevesti.
  7. Kuivatettiin työ ja jatkettiin työn koristelua: raapien pintaa rikki ja värjäämällä raavitut kohdat öljyvärillä. Liika öljyväri puhdistettiin pois kankaalla. Maalattiin lisää pintaa erivärisillä mehiläisvahoilla.
Kiitoksia Pialle eilisestä tutustumismatkasta Encausticin maailmaan. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa tai jopa kursseja, joita ehkä voisi olla tulollaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti