torstai 1. tammikuuta 2015

Ilotulitus -suunnitelmia

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Katsoimme eilen vanhoja kuvia vuosien varsilta ja yritin etsiä samalla kuvia ilotulitustöistä. Se on ollut työ, jota olen tehnyt melkein vuosittain jonkun ryhmän kanssa. Julkaisin myös ensimmäisen versioni Taika -askartelulehdessä 10-11/2009. 

Vuosien varrella ilotulistustyö on muuttanut muotoaan. Useimmiten olen teettänyt enää vain yhden värikkään raketin A3-kokoisesta paperista leikatulle mustalle neliölle. Ilotulitustöistä on tullut aina näyttäviä ja oppilaat ovat tykänneet niistä kovasti. Lisätyönä olemme tehneet ylimääräisistä foliopaloista myös isot vuosilukunumerot. Kaikkien työt ja numerot yhdistettynä töistä tulee näyttävä kokonaisuus.

En löytänyt jostain syystä töistä kuvia, löysin vain ensimmäisten vuosien kuvia. Lisäksi löysin omat suunnitelmat ja kokeilut. Ne eivät siis ole valmiita töitä, vaan ne on tehty samalla, kun olen neuvonut oppilaille työtä ja vaihtoehtoja.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta nämä kuvat ei ole otettu jakoa ajatellen, vaan ihan vain itselle muistiin. Toivottavasti kuvista on kuitenkin hyötyä ja iloa jollekin muullekin.

Kuvia useamman vuoden takaa:

Nämä ilotulitteet teimme eskareiden kanssa valmiilla mosaiikkipaloilla. Teimme ensin keskustat. Sitten piirsimme kuivapastilliliiduilla räiskeitä ja lopuksi koristelimme mosaiikkipaloilla vielä ympäristöä.



Vaihtoehtoja raketeille:

Nämä kolme vaihtoehtoa on toteuttettu alkuperäisen idean mukaan niin, että ensin tehdään foliosta lumihiutale.

Foliopalat ovat olleet valmiiksi pyöreitä. Niiden taitteleminen ja leikkaamine onnistuu varmemmin kaikilta.

Vaihtoehto 1: Lumihiutale foliosta työn keskelle. Leikatut silput säästetään loppukoristelua varten. Hiutaleen ympärille tehdään ornamenttikuvioita vahaliiduilla. Oppilaat täyttivät kuvioilla koko paperin. Lopuksi liimattiin kimaltavia folionpaloja piirustusten lomaan.

Vaihtoehto 2: Lumiuhiutale foliosta työn keskelle. Kuivapastelliliiduilla räiskeitä työn keskeltä sivulle piirtäen. Värit levitetään sormella työn keskeltä reunoille vetäen. Lopuksi liimasimme räiskeiksi valmiita mosaiikkipaloja.

Vaihtoehto 3: Tämä työ tehtiin muuten samalla tavalla kuin vaihtoehto 2, mutta lumihiutaleessa hyödynnettiin folion molempien puolien värit. Leikkamme aukkojen sijasta viiltoja ja käänsimme viillot työn toiselle puolelle auki. Näin syntyi kaksivärinen hiutale.



2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Monta toteuttamiskelpoista ideaa olen blogistasi löytänyt, liian harvoin tulee niistä kiitettyä. Idearikasta uutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista